KTM, markkinointi 1984, Tampereen yliopisto

Auskultointi ja opettajan pätevyys 1984, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto (SLK)

Yrittäjä, talouspäällikkö ja osakas, Avaintulos Oy

hely@avaintulos.fi
040-828 6780

Hely on Avaintuloksen perustajajäsen, joten hän on toiminut yrittäjänä 34 vuotta. Helyllä on pitkä kokemus myös opetustehtävistä, sillä hän on opettanut markkinointia sekä yritystaloutta ja hallintoa Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa ja Tampereen yliopistossa sekä Avaintuloksen toteuttamisessa koulutusohjelmissa. Käytännön liike-elämässä hän on hankkinut vankan kokemuksen toimimalla Riihimäen Sokoksen tavaratalopäällikkönä 1970-luvun lopussa ja Keskon vaatekauppaosaston markkinointineuvojana 1980-luvun alussa.

Hely vastaa Avaintuloksen taloudesta ja hallinnoinnista, ja lisäksi hän on vahvasti mukana yrityksen Aasia-koulutusten suunnittelussa, markkinoinnissa ja toteutuksessa. Hän on myynyt asiakkaillemme suurimman osan Avaintuloksen kustantamasta yli 300 000 oppikirjasta. Hän on toiminut Tampereen Akateemisten Naisten hallituksessa sekä Lielahden Yrittäjien hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana ja on kuulunut myös Tampereen Naisyrittäjiin.